miten niin syömisen kanssa ei voi olla ongelmia?

Puhuin poikaystäväni ja parhaiden ystävieni A&J kanssa mun väärästä suhteesta ruokaan. Tiedän, mistä tämä juontaa ja että asialle pitäisi tehdä jotain (taas). Meinaan mulla on ollut aika pitkään nii et oon mättäny mitä vastaan on tullu ja reeni ollu vähäistä, jos sitä on ees ollut.
Mulla ongelmana ei ole se, että en tykkäis hedelmistä, vihanneksista tai kotiruoasta. Useimmiten kokkaan kotona ja syön harvoin ulkona, koska en oo ikinä missään. Rakastan mandariineja, banaania, kutkkua, mansikoita ja vadelmia, makaronilaatikkoo, perumaa ja jauhelihakastiketta jne. Valitsen vähärasvasta jauhelihaa ja syön täysjyväpastaa ja -leipiä. (Tai ruisleipää). Mistä sitten kiikastaa? No, mäpä kerron.
Mulla kiikastaa siitä, että oon tunnesyöjä ja söin jo pienenä aikuisten annoskoon mukaisia aterioita. Eikä mulla ikinä oo ollu säännöllistä ruokailua, paitsi kouluruoka. Oon tottunu naposteleen päivän aikana. Ja pienenä menin mummolasta toiseen: sain joka paikassa karkkia ja herkkuja. Kykenin kuusvuotiaana syömään kerrosaterian kokonaa ja mulla oli silti nälkä. Ja yhessä välissä en muista syöneeni kotona muuta kuin kebabbia. Taisin olla sillon yhdeksän.
Mä oon käynyt aika tuskaisen taipaleen elämässäni jo pelkän ruoan kanssa. Olin alle 3v aliravittu. Sitten alko ruoka maistumaan. Sain aina karkkia ja muita herkkuja.  Sitten kun mun isä kuoli, aloin syömään suruuni. Perhe ja suku kielsi multa herkut ja aloin syömään salaa, harvoin jäin kiinni. Usein kuitenkin pelkäsin jääväni ruoatta, sillä isäpuoleni oli paljon isokokoisempi kuin nyt ja saattoi syödä paketin leikkeleitä josta olin aatellu laittaa aamulla leivän päälle, jos söin aamupalan. Oon myös tooosi addiktoitunu suklaaseen, ollu ja kauan. Nyt yritän taas vierottautua siitä. Salasyönnin ja ruuan loppumisen ja ainaisen nälän tunteen pohjalta mulle kehittyi ahmimishäiriö bed, joka on lihavien sairaus (yleensä).
Oon kohta syönyt 10 vuotta suruuni, eli ei ihme että oon tässä kunnossa. Mä kuitenkin oon laihduttanu. Ja mulla tulee hetkiä, jolloin en pysty kontrolloimaan mun syömistä mitenkään; kun alkaa ahdistaan, meen kauppaan ja ostan mättöö, jonka jälkeen kipitän himaan ja ahdan ne suuhuni. Tämän jälkeen tapaankin ystäväni vessanpöntön. Tää on sairasta. Teen tän kaiken pakonomaisesti.
viime syksynä mulla oli tosi tiukka kuri. Sairaalloisen tiukka. 3-4x reeni/pv. Päivän aikana 1-2 maitorahkaa, 2 palaa ruisleipää, 1-2 proteiinijuomaa ja 4-8 banaania. Välillä pelkkää banaania ja proteiinijuomaa ja vettä. Kaipaan tota oikeesti, vaik toi ei ollu yhtään terveellistä. Mulla oli parempi olo ku monee vuotee niin henkisesti ku fyysisesti (olin siis tyytyväine et pystyin noin tiukkaan kuriin etc ja rankkaa  reeniin).
Mulla onneks on ystävät ja poikaystävä tukena.  Ajattelin, että vihdoin oon saanu syömiseni kuntoon, kunnes aloin lipsuun ja nyt alotetaan koko prosessi alusta. Mul on onneks vielä ihmisiä jotka uskoo muhu vaik niilki meinas usko mennä. Mä petin itseni, koutsini, läheiseni ja teidät. Nyt alkaa alusta, ja tiedän mihin epäkohtiin puutun ja mistä alotetaan.
Mulla ei sitten ole terve suhde ruokaan ja toivon, ettei kukaan ole niin tyhmä ku mä oon ollu. Jos on nuori, terve ja ihailet malleja ja oletat eläväs tolla millä mäkin viime syksynä, niin voin kertoo että ei tolla pitkälle pötkitä. Osastolle kyllä, kun alkaa menee sairaaks. Tärkeempää syödä säännöllisesti ja terveellisesti, kun mahollisimman vähän.
Ja siitä, miks kykenin syömään paljon: mä kävin ravitsemusterapeutilla ku olin 14, joka määräs yhen kuurin mulle. Mä en tuntenut oloani ikinä täydeks, vaikka olisin syöny saman verran kerralla mitä sä syöt päivän aikana.
Lihavuuteen on monia syitä. Kaikilla on. Mullakin. Mutta mä aijon nyt taas tehdä tälle asialle lopun. Alotan nyt suklaa- ja sipsilakon. :--) ja alan vetään tuplareenii.

fuck the fatness, feel the fitness.