Tukipilari ei tunteile.

biisi, joka muistuttaa peruskoulusta.. listen.

inspiraation lähde.

biisi, joka sai aina jaksamaan ja ymmärtämään..

"Mies juoksee karkuun tulevaisuus perässään.
Et pääse pakoon ittees kannat menneisyyttäs selässä."



Muistan vuosia kestäneen kiusaamisen, jokaisen lyönnin ja pahan sanan. Muistan kaikki asiat joista minua kiusattiin, miten tuntui että maailma kaatuu niskaan ja kukaan ei enää välitä. Yhdeksän vuoden ajan kestin sitä ja on omasta mielestäni ihme, että olen tässä, kirjoittamassa teille kokemuksiani.
Ensimmäisen kerran, kun tunsin halua kuolla, olin kahdeksanvuotias. Päässä herää kysymys miksi? Minä kerron.. Isäni oli juuri kuollut edellisenä perjantaina, päivää ennen syntymäpäivääni. Olin maanantaina poissa koulusta. Tiistaina luokkalaiseni kyselivät. Eräs S, joka on lukiossa nyt luokallani, nauroi ja kiusasi entisen parhaan ystäväni T:n sekä pahimman kiusaajani, J:n, kanssa... Se oli isku vasten kasvoja. En olisi halunnut mennä kouluun, halusin isäni luokse.
Istuin koulussa aina J:n vieressä, sillä opettajat päättivät paikat. Sisälläni huusin. Vanhempainvarteissa valehtelin. "Ei minua kiusata". Ja vitut. Siitä mun koulupäivät koostu.. Ensimmäisen kerran, kun ulkonäköäni arvosteltiin, olin kuusivuotias ja minulle sanotaan "Olet läski". Muistan kerhonohjaajan puuttuneen siihen.. Sattuihan se silti.
Mennään vuosia eteenpäin, 5-6lk:lle.. Minulla on kavereita, mutta silti ajattelen pääni sisällä, että en jaksa, en kestä. En puhunut kiusaamisestani kenellekään. Häpesin sitä. Vaikka laitoin takasin, sain sen pahempana kuin ensimmäisellä kerralla.. Kirjoitin monia itsemurhakirjeitä, enkä ollut edes yläasteella.
Kuudennella, kummisetäni kuoleman jälkeen, yritin tappaa itseni lääkkeillä, mutta en onnistunut. Viiltelin, yritin olla silti normaali. Avauduin asiasta erittäin harvoille. Luulin, että kiusaaminen loppuisi, kun pääsisin yläasteelle. Se vain paheni. Hän saattoi lyödä, potkia ja töniä, kukaan ei sanonut mitään. Jos hän huoritteli, haukkui rumaksi tai/ja läskiksi, minua ei puolustettu. Kerran ystäväni A puolusti ja kiusaaminen loppui..... Viikoksi.
Noista edellämainituista tapahtumista on vähintään kolme vuotta aikaa. Siirrytään yhdeksännen luokan puoliväliin, vuoteen 2012.
"Helmikuun 13, 2012 elämäni muuttui täysin. Rupesin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. En käynyt enää koulua. Ahdisti mennä. En vain vittu voinut mennä kaikkien haukuttavaksi, en jaksanut enää. Esikoulusta asti olen kuunnellut tuota paskaa ja vieläkin ne jaksavat jankuttaa. Joojoo tiedetään, kiitos vitusti kaikesta. Kasilla todettiin bulimia, nytten dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Haistakaa vittu, pilasitte mun elämän." Päiväkirjasta ote, huhtikuun 9, 2012.
Menin puhumaan luokkalaiseni pojan ja hyvän ystäväni T:n pakottamana terveydenhoitajalle. Rinnassa tuntui paine, tärisin, halusin vain itkeä. Kerroin hänelle kaiken. Hän otti yhteyttä lääkäriini. Menin puhumaan päälääkärini kanssa ja sain loppuvuoden tenttiä aineet. Olin kotona, arvosanani paranivat. Aloin luottaa itseeni, pitämään itseäni kauniina.
Nyt lievä morkkis. Salilla käyminen jäänyt, ahmin itseni täyteen ja oksennan. Stressaan.
Tälläinen mä olen, en aijo muuttua. Enjoy.