live love laugh

Luin yhen mun postauksen kommentteja. Tai siis aika monenki. Ja monissa niissä arvosteltii mua ja mun ulkonäköö. Se sattuu, mut minkäs sille voit?  "Ei millään pahalla mut oot hieman liian läski tohon hommaan." , niin siis onko mun paino este asialle, jota mä rakastan tehä ? Ei oo ollu tähän päiväänkään mennessä, nii en tiedä miks kukaan tulee anonyymina sanoo mitää. Mä oon tällänen, halusitte tai ette.
Mä en ymmärrä, miks ihmisiä sorretaan ulkonäön tai jonkin ns. "vian" takia? Kaikki on erilaisia ja kaikkia pitäis kunnioittaa sellasina, kuin he ovat. Ihan oikeesti. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että ymmärsin asian liian myöhään. Kun mä ymmärsin sen, mun elämä muuttu tosi paljo ja omaan ystäviä, jotka ei sovi muottiin niinku ennen. Mun elämän laatu muuttu huomattavasti. Parempaan suuntaan. Sitä kautta opin hyväksyyn itteni, menneisyyteni ja kaiken muun muhun liittyvän.

Mä haluisin ihmisten ymmärtävän, et kaikki on erilaisia. Kaikki pystyy purkaan asioita eri tavalla. Mulla itellä on kirjottaminen ja puhumine, sekä puhun asioista avoimesti. Kuten ennenki maininnu, ehkä jopa liianki. Lainaten äidinkielen lausuntoo (hakemukseen), nii mikään asia ei oo mulle tabu. Ei oo asiaa, mistä en pystyis keskusteleen, sattuis se kuinka paljo muhun henkisesti. Joten vaikka kirjottasin tänne kuinka arkoja asioita, joita te itse ette pystyis laittaa blogiinne tai puhuun muille, niin ottakaa huomioon että mun on pakko purkaa itteeni. Mun ensimmäisessä postauksessa mainitaan se, miks mä kirjotan. Mul oli sillon tasan yks lukija. En kaipaa sääliä, se paskentaa vaa mun oloo. Mulla on ystävät sitä varte, et ku tarviin säälivii ihmisii nii ne on potkimas perseesee ja säälimässä. Tosin ne vaan potkii perseelle ja käskee ryhdistäytyy, ja ite inhoon sääliä. Välillä vajoon itsesääliin, mut yleensä se ei kestä ku päivän tai pari ja sit mennää.

Mul menee tosi hyvin. Ihan oikeesti. Se et kirjotan tänne, on osasyy. Kun kirjotan, saan ne pois mielestä. Mulle tärkeetä mun elämässä on koulu, perhe ja ystävät, itse eläminen, rakastaminen ja nauraminen. Niistä mun elämä nykyään koostuu. Säälimine saa mut tunteen huonommuuden tunnetta muihi verrattuna (jos mua säälitään) ja se masentaa iha oikeesti. Joten en kaipaa sääliä :)
Mä oon ylpee ihmisistä, jotka pystyy puhuun tunteistaan avoimesti, sekä menneisyydestään ja virheistään, kuhan he osaavat myös kehua itseään ja olla ylpeitä itsestään. Eivätkä välitä muista tai heidän mielipiteistään. :)
En jaksa enempää kirjottaa, mut meizi kiittää ja kuittaa !

Ja ihan btw, mulla menee paremmin ku moniin vuosiin ja oon ylpee itestäni, unelmistani, menneisyydestäni, perheestäni, koulumenestyksestäni ja ystävistäni. Ja oon viimeks ollu näin onnellinen ilman sen erikoisempaa syytä, kun oon ollu ala-asteella. :) Osaan nauttia elämästä sellaisenaan enkä tarvitse materiaa tai mitään sitä varten, että voisin hymyillä. Hymyilen nykyään aina kun katson peiliin ja sanon "Olen kaunis". Hyvätapa alottaa päivä! Let's have fun. Tosin oon kuumeessa nii pysyn pari päivää sisällä ja kattoo jos tuun terveeks :)