-

pieni tyttö lääkehumalassa,
ettii apuu isos maailmassa.
ei osaa olla ilman lääkkeitä,
vaik tietä et tekee kipeetä.
vaikee vierottautuu,
ottaa niskast kii ittee ja muuttuu.
koittaa olla normaali,
mut niin hukassa, epänormaali.
masentunu, ongelmii vaa lisää,
menny aikaa, hyvä jos muistaa isää.
tai miltä tuntuu olla elossa,
iloita ja nauraa, olematta pelossa.
menettäny ihmisii, enemmä ku uskos,
siks ainut toivo enää olla elos,
on olla poissa, henkisesti,
fyysisesti aina paikalla,
mut ilman tajuu, muistii tai tunteita.

so sad

sori tätä tekstii ehk pukkaa tänne, koska tein mun elämän yhe vaikeimmist asioist. poistin vitun tärkeestä ihmisest pois kaike, mikä vois muistuttaa mua siitä. en mä ois kuvitellu, et pystysin kaikki viestit, mese keskustelut, kuvat ja viel kavereist, sekä estää meses! oli aika vaikeet. mut elämäs eteepäi, en jaksa enää murehtii. tein jo tarpeeks harmii sillekki jätkälle. haluun vaa et kukaa ei sano siit sanallaka mitää ja antaa mun unohtaa sen. siit ei tarvii tulla sanoo mitää, hihkuu mitää tai kertoo ku näki sen. mua ei kiinnosta. ei kiinnosta mitä se on sanonu. kattoo si jos se vois sanoo päi naamaa, eikä kenenkä tarvii mennä käskee sen tulee sanoo mitää, koska ei se hyödytä. vaan jos se ite haluu. ei kenenkä tarvii yrittää leikkii jotai mitä ei oo, koska näemmä kyseine ihmine ei oo ymmärtäny kui tärkee se oli mulle, nii tervemenoo. toivon vaa et se ei kato mua, hymyile mulle tai kiinnitä huomioo.

haluisin vaa pyytää anteeks,
saada toise mahollisuude,
et puhu, tajuun kul miks,
sekä hankit frendi uude.
jos joudun sun kaa ees samaa tilaa,
voin kertoo, mulla vitusti kilahtaa.
enkä takaa et oisit tollane enää,
vitu tunnevammane, kusipää.

sydän sanoo sitoudu, mut pää ei osaa sitä

oon oikeesti niiiiiiiin kyllästyny tähä kaikkee. frendit vaihtuu. jätkät vaihtuu. mun ns. paras kaveri vaa jaksaa dissaa ja vittuilla kaikest. meni eilenki hermot siihe. en oikeesti tajuu, miks se jaksaa ärsyttää, mut ei kuitenka tajuu lopettaa. oon itekki vähä samanlaine. onneks mutsin kaa menee iha hyvi. välil on vähä vaikeet. faijaaki ikävä. se kuoli päivää enne mun synttäreit vähä yli viis vuot sitte. en ees usko, et ketää kiinnostaa mitä paskaa mä tänne kirjotan. mut kirjotan silti.

enkä tajuu, miks ihmiset kyselee, miks mä oon kylmä ja ilkee. oisko syit seuraavat; mut on jätetty, petetty, unohdettu, kaikki on käännetty mua vastaa, mulle ollaan oltu ja must on tehty tälläne. eikä se mua haittaa. ei tääl selvii, jos sä et osaa pitää puoliis. ärsyttää mun parhaas kaveris seki, et se turvautuu aina muhun jos sitä kiusataa/dissataa. hei opettelis pitää puoliinsa. oon mä tääl jeesimäs, mut en oo aina. en mä aina ees jaksa. mul on

mut mä rupesin kirjottaa tätä blogii, koska mua ärsyttää ku en voi avautuu muualla ja mun frendi kehotti. en kaipaa mitää ns. sääliä tai muutaka. haluun vaa kirjottaa.