hetkessä mun maailma on hajalla,
hukkaan itseni nelkyt yötä radalla,
harhaudun trendikuppiloihin,
vaurauden varjoihin,
ihastun luonnottomiin vartaloihin,
saavuttamattomiin arvoihin.
tarkoin tarkoituksesta otettuihin tarpeisiin,
pukeudun niin epämukavasti,
niin epäkäytännöllisesti
mutta ne katsoo niin hyväksyvästi.
marilyn ja elvis toikkaroivat edessäni,
porkkanoina menestyneinä, itsarin tehneinä.
normeista poikkeaminen erilaisuutta,
erilaisuus heikkoutta.
hukkaan itseni nelkyt yötä radalla,
harhaudun trendikuppiloihin,
vaurauden varjoihin,
ihastun luonnottomiin vartaloihin,
saavuttamattomiin arvoihin.
tarkoin tarkoituksesta otettuihin tarpeisiin,
pukeudun niin epämukavasti,
niin epäkäytännöllisesti
mutta ne katsoo niin hyväksyvästi.
marilyn ja elvis toikkaroivat edessäni,
porkkanoina menestyneinä, itsarin tehneinä.
normeista poikkeaminen erilaisuutta,
erilaisuus heikkoutta.
Julma-Henri & Syrjäytyneet - 020107
Halusin kuolla rakastettuna, en unohdettuna. Sisältä olen kuollut ja vailla iloa, rakkautta. Kaikki luulevat, että asiani ovat hyvin. He ovat väärässä. Tuntuu, kuin suru ja pelko asuisivat taas minussa. Isäni kuoleman jälkeen vain yksi ihminen on saanut minut oikeasti nauramaan ja rakastamaan. Tuntuu, että heikoin persoonani, jonka vallassa olin vuosia, olisi saamassa jälleen vallan. Ajatukset tulevat eri käsialalla ja tiedän että ne ovat kirjoittamiani, mutta eivät kuitenkaan. Heikoin persoonani kirjoittaa tekstaten ja selkeästi. Minä, joka esitän aina toista; puhun vaikeista asioista kepeäst, janoan rakkautta ja hyväksymistä, parrasvaloja. Parhaillani olen, kun saan esittää toista henkilöä. Usein määrätietoista ja viisasta, elämän oppinutta ja erityisesti korvaamatonta. Joskus vain hillintä pettää ja muutun sekunnin murto-osassa toiseksi. Hetkessä olen iloinen, fiksu ja määrätietoinen, seuraavassa hetkessä ahdistunut, pelokas ja aggressiivinen. Muutun joko raivopääksi, joka ei välitä seurauksista tai pikkulapseksi, joka ei kykene puolustautumaan vaaran uhatessa, vaan rupeaa itkemään. Tuntuu, että kun joku huutaa minulle, hän ei rakasta minua. Olen oman sisäisen maailmani vanki. Tarvitsen osoitusta rakkaudesta. Läheiseni sanovat minun olevan epävakaa ja yliseksuaalinen. Haluan miellyttää muita, siksi laittaudun. Haluaisin laihtua, mutta.. en ole henkisesti siihen kykenevä. Ennen nukkuessa kaikki oli hyvin, nyt näen vain painajaisia. Olen riippuvainen läheisyydestä, rakkaudenosoituksista. Hymyilen paljon ja nauran sekä hauskuutan muita, silti olen onneton. Tuntuu, kuin olisin kuollut sisältä, vihdoin. En halua näyttäytyä, mutt haluan kadehdintaa, ihmisten lumoutuineita katseita ja salpautuneita hengityksiä. Alemmuuskompleksi, henkinen epätasapaino ja huomionkipeys, mikä helvetillinen yhdistelmä. Pääni olisi täynnä tekstiä, mutta enempää en jaksa kirjoittaa.
30.07.2012 Christa